Positiivinen kasvatus: toimintakulttuurin kehittämisen ja muutosjohtamisen näkökulmasta
Kuva: Jouni Koponen
Miksi positiivisen kasvatuksen näkökulma on tärkeä?
Koulun keskeinen tehtävä on lasten ja nuorten kasvun ja hyvinvoinnin tukeminen. Meidän tulee antaa lapsille mahdollisuus oppia tietoja ja taitoja, joita he tarvitsevat tulevaisuuden elämää varten. Jos koulun tehtävän suuntaa tulevaisuuteen katsovaksi, on keskeistä, että olemme rakentamassa kestävää yhteistä tulevaisuutta. Meidän tulee tällöin keskittyä niihin asioihin, jotka ovat oleellisia ja tärkeitä myös vuosikymmenien päästä. Me emme varmasti osaa nimetä niitä kaikkia tulevaisuuden ammatteja, joihin meidän lapsemme valmistuvat tai missä he tulevat toimimaan. Me kuitenkin osaamme hyvin ennustaa ja sanoa mitä ovat ne taidot mitä he tarvitsevat kukoistaakseen tulevaisuuden maailmassa. Ne asiat, joilla me rakennamme parempaa yhteiskuntaa, jossa pystytään ratkomaan tulevaisuuden ongelmia, rakennetaan rauhaa ja ollaan sivistyneesti yhdessä, ovat aivan keskiössä tulevaisuuteen kasvamisessa ja kasvattamisessa. Ne nousevat jo tässä ajassa aivan keskeisiksi. Haluamme kasvattaa niitä taitoja, jotka eivät mene koskaan pois muodista, esimerkiksi itsesäätelytaidot, rohkeus kokeilla uutta, sinnikkyys, luovuus ja hyvät sosiaaliset- ja emotionaaliset taidot. Voidaan puhua sydämen sivistyksestä tai joskus näitä kutsutaan mm. tulevaisuuden taidoiksi. On todennäköistä myös, että ne urapolut mihin me olemme tottuneet, tulevat jäämään historiaan, ja nyt peruskoulupolulle astuvat lapset tulevat toimimaan useassa eri tehtävässä ja ammatissa oman työuransa aikana. Tätä identiteetin joustavuuden rakentumista meidän tulee myös tukea koulussa.
Koska me muovaudumme vuorovaikutuksessa muihin ihmisiin, on siis aivan keskeistä, miten kohtaamme ja huomaamme toisemme. Moni asia tiivistyy peruskoulussakin vuorovaikutustilanteisiin ja ne hetket ovat aivan keskeisiä oppimisen arjessa. Ei ole yhdentekevää tulemmeko tilanteeseen auktoriteetti edellä vai empaattisesti ja ratkaisukeskeisesti. Jälkimmäinen on kasvun ja hyvinvoinnin kannalta varmasti pidemmälle kantava tapa. Tavoitteena on ratkaista tilanne yhteistyössä niin, että ratkaisu lisää lapsen taitoja ja tietoja. Moni asia tiivistyykin juuri siihen tapaan kohdata toinen; miten katsomme, miten kohtaamme ja miten puhumme niin koulun toisille aikuisille kuin lapsille. Kävelemmekö ohi sanomatta mitään vai pysähdymmekö hetkeksi ja kysymme ”mitä sinulle kuuluu” ja katsomme ehkä silmiin.
Haluan jo tässä kohtaa kirjoitusta alleviivata, että kannatan pyrkimystä vahvaan yleissivistykseen suomalaisessa perusopetuksessa. Oppikirjailijan roolissa ymmärrän didaktisten- ja pedagogisten ratkaisujen tärkeyden. Tiedollista näkökulmaa ei voida ohittaa ja ymmärrän todella hyvin, ettei kaikki ongelmat koulussa todellakaan ratkea vuorovaikutuksen laadulla. Paljon tarvitaan työtä koululaisen- ja oppimisentaitojen kanssa, mutta uskon, että koulutuksen tasa-arvon toteutumiseen tarvitaan myös rakenteita hyvinvoinnin parantamiseen. Koulun systeemisen kehittämisen näkökulmasta myös esim. oppilasarvioinnin kehittäminen on hyvin oleellista, sillä tiedämme arviointikulttuurin vaikuttavan voimakkaasti ihan luokassa päivittäin tapahtuvaan toimintaan. Tätä tekstiä lukiessa kannattaa siis pitää koko ajan mielessä, että tämä kirjoitus on kirjoitettu nimenomaan hyvinvoivan koulun ja positiivisen kasvatuksen näkökulmasta. Koulun kehittäminen laadukkaan ja tasa-arvoisen oppimisen mahdollistajaksi vaatii tietysti paljon laajempaa ja monipuolisempaa näkökulmaa kuin lähestyä koko koulun monitahoista kokonaisuutta pelkästään hyvinvoinnin näkökulmasta, mutta näitä muita näkökulmia käsittelen jatkossa muissa koulua koskevissa kirjoituksissani - ja olen niistäkin erittäin kiinnostunut. Muutos parempaan toimintakulttuuriin kouluissa syntyy ymmärtämällä miten eri asiat vaikuttavat toisiinsa oppimisen arjessa. Hyvinvointiin ja positiiviseen kasvatukseen liittyvät teemat linkittyvät joka tapauksessa hyvin moneen asiaan. Siksi myöskään tämän kirjoituksen teemaa ei mielestäni voi koulun kehittämispyrkimyksissä sivuuttaa. Kehittämällä koulua monipuolisesti erilaisista näkökulmista, synnytetään aidosti merkittäviä vaikutuksia, jotka tähtäävät tasa-arvoiseen peruskouluun ja laajemmin inhimillisesti kestävään elämään.
Oppimisen tasa-arvo keskeisenä kysymyksenä
Oppimisen tasa-arvon kysymys on suomalaisen perusopetuksen syvintä ydintä. Tämän ajan iso kysymys onkin mihin tasa-arvolliseen ja sitä lisäävään kysymykseen koulun tulisi tässä ajassa vastata? Millä tavalla suomalainen peruskoulu voisi jatkossakin vastata ja tasoittaa lasten taustoista tulevia eroja. Olemme nyt tilanteessa, jossa koulutuksellisen tasa-arvon taustatekijät eriytyvät ja toisaalta näiden taustatekijöiden merkitys oppilaiden osaamiselle näyttäytyy entistä suurempana. Tiedämme tutkimuksista, että lapsen sosioekonominen tausta näkyy voimakkaasti koulumenestyksessä. Lisäksi karvi:n tutkimukset osoittavat, että osaamiserot ovat kasvaneet viime vuosina. Syyt segregoitumiseen ja oppimisen tasa-arvon ongelmiin ovat moninaiset. On selvää, että syitä segregoitumiskehitykseen löytyy myös muualta kuin hyvinvoinnin ongelmista ja ratkaisu hankalaan ongelmaan ei löydy vain yhdestä näkökulmasta. Tässä kirjoituksessa keskityn kuitenkin yhteen mielestäni keskeiseen teemaan tämän kirjoituksen otsikon hengessä; hyvinvoivaan kouluun ja hyvinvointivajeeseen vastaamiseen.
Ympäröivässä todellisuudessa tapahtuvat nopeat ja ennakoimattomat muutokset johtavat siihen, että lapsilla ja nuorilla on yhä enemmän hyvinvointivajetta. Tämä näkyy koulun arjessa jo ihan käytännössä. Joidenkin lasten kanssa on lähdetty siitä, että jo kouluun tuleminen on iso askel ja sen päälle aletaan sitten rakentaa pienin askelin onnistumisia, jotta päästään oppimiseen jossain kohtaa kiinni. Toisaalta pitää aina pitää mielessä myös kokonaisuus: isolla isolla lapsista ja nuorista asiat ovat hyvin! Kuitenkin pahoinvoinnin kokemus on lapsilla ja nuorilla aina hyvin subjektiivinen ja usein lapsi tai nuori ei siitä välttämättä halua puhua. Voi olla näyttää, että asia ovat hyvin, mutta kokemus jää usein pinnan alle. Pahoinvoinnin kokemus voi olla niin fyysistä, psyykkistä kuin sosiaalista. Tiedämme myös, ettei pahoinvoinnin poistaminen tuota automaattisesti suoraan hyvinvointia. Tarvitsemme siis koulujen rakenteisiin hyvinvointia tuottavia aktiivista otetta korostavia toimintamalleja ja toimintakulttuuria. Kun lapsi voi hyvin, on oppimisellakin paremmat mahdollisuudet onnistua. Hyvinvoiva koulu ei rajoitu kuitenkaan pelkästään lapsiin tai nuoriin, hyvinvoiva opettaja on lapsen oppimisen kannalta myös äärimmäisen tärkeä asia.
Psykologinen turvallisuus koulussa
Ihmisyyttä on olla osa erilaisia narratiiveja, koska identiteetti rakentuu vuorovaikutuksessa toisiin ihmisiin. Millaiseen tarinaan kukin kiinnittyy on merkityksellistä ihmisen koko elämän kannalta. Kun kysyy keneltä tahansa ihmiseltä: "kerro kuka sinä olet", vastauksena on usein oman nimen jälkeen jotakin ammatista kertovaa tai roolista omalla työpaikalla. Työ tuntuu siis olevan meille kovasti tärkeä identiteettimme rakennusaines.
Koulu on siis merkityksellinen paikka siellä työskenteleville aikuisille mm. sen vuoksi, että identiteettimme rakentuu vahvasti työn kautta. Työssä aikuiset saavat usein ne merkityksellisimmät kyvykkyyden ja onnistumisen kokemukset. Arvostuksen ja palautteen saaminen esihenkilöiltä ja kollegoilta on hyvinvoinnin kannalta siis äärimmäisen tärkeää. Kun tiedämme, että tarve kuulua joukkoon ja tulla huomatuksi on psykologisista perustarpeista suurin, asettaa tämä vaade työyhteisön hyvinvoinnille ja psykologisen turvallisuuden rakentumiselle edellä mainittujen asioiden lisäksi suuren tarpeen. Ajattele, jos ihminen ei koko työuransa aikana saisi tunnustusta työstään tai osaamisestaan tai hän ei tulisi nähdyksi merkityksellisenä osana työyhteisöä. Tällainen ajatus tuntuu hyvin surulliselta.
Mitä on psykologinen turvallisuus oikeastaan on? Yksinkertaisimmillaan sitä, että asioista uskalletaan puhua, ihmiset uskaltavat myöntää virheensä tai osaamisen puutteet, tekevät ehdotuksia ilman pelkoa torjumisesta ja haastavat huomaavaisesti toimintamalleja. Psykologinen turvallisuus ei tarkoita, että virheet jätetään käsittelemättä, vaan päinvastoin, niistä puhutaan avoimesti ja tuomitsematta. Jos tarkastelemme psykologisesti turvallisia työyhteisöjä niin huomaamme, että niissä on paljon empatiaa ja keskustelua.
Miten lähteä rakentamaan psykologista turvallisuutta omassa työyhteisössä? Mielestäni on ensinnäkin tärkeää huomata, että vastuu psykologisesta turvallisuudesta ja työyhteisön hyvinvoinnista on jokaisen työntekijän vastuu. Tärkeää onkin aloittaa kysymällä: "mitä tulee huoneeseen kun sinä astut sisään?".
Mielestäni on myös tärkeää miettiä omaa rooliaan kouluyhteisössä edellä mainituista näkökulmista. Onko sinun rooli olla opettaja tai ohjaaja. Vai onko mahdollista ajatella, että olet myös välittävä ja turvallinen aikuinen? Mielestäni tämä ei sinänsä tarkoita, että työ lisääntyisi, vaan on enemmänkin asennetta millä tilanteisiin ja vuorovaikutustilanteisiin tulet.
Puhutaanko sinun koulussa "sinun oppilaat tekivät jotain..." vai voisiko rakentaa yhdessä kasvattamisen toimintakulttuuria ja puhua "meidän oppilaista". Joskus on tietysti käytännön kannalta kätevää puhua myös "sinun ja minun" oppilaista ja kyse ei ole sinänsä semantiikasta, mutta joskus tapa puhua on se mikä paljastaa toimintakulttuurista jotain todella olennaista. "Meidän koulussa" on kuitenkin aina yhteinen kasvatusvastuu lapsista ja nuorista.
Rakentavan vuorovaikutuksen tärkeys
Lapsella voi olla ongelmia, mutta lapsi ei ole koskaan ongelma! Itse haluan nähdä, että lapsi kyllä toimisi oikein haastavissakin tilanteissa jos vain osaisi. Lapset ja nuoretkin harjoittelevat vielä erilaisia taitoja: mm. tunne- ja itsesäätelytaidot, vuorovaikutustaidot, kaveritaidot, käyttäytyminen sekä ihan arjessa toimimisen taitoja. Pelkästään haastavien tilanteiden poistaminen ei ole yleensä se pitkäaikainen toimiva ratkaisu, vaan tarvitaan toimintamalleja joissa lapsen on mahdollista oppia ja kehittyä.
Positiivinen kasvatus ja rakentava vuorovaikutus ei ole ongelmien maton alle lakaisemista. Kun koulun aikuiset kohtaavat lapset haastavissa tilanteissa siten, että lapselle annetaan tilaa ja mahdollisuus oppia ja kasvaa, on lopputuloksena kestävää. Jos lasta pelkästään rangaistaan kurinpidollisin toimin, lapsi ehkä oppii nopeasti välttämään jälki-istuntoa, mutta oppiiko hän todellisuudessa siitä sen pysyvämpää? Kurinpidollisille toimillekin on oma tärkeä paikkansa koulujärjestelmässä ja esimerkiksi kasvatuskeskustelut ovat yksi osa rakentavaa kasvatustyötä.
Miten me koulun aikuiset kohdataan lapsi haastavissa tilanteissa koulun arjessa on keskeistä. Tällöin keskittyy siihen mitä lapsen tulisi vielä oppia ja miten häntä tuetaan. Tämä on positiivista vahvistamista joka ohjaa lapsen käyttäytymistä haluttuun suuntaan tehokkaasti.
Hyvä sääntö ratkaisukeskeisyydessä on ns. 20/80-sääntö. Tämä tarkoittaa, että jonkin tapauksen selvittelyssä ollaan 20% ajasta pohtimassa mitä tapahtui ja suunnataan se 80% ajasta siihen mitä tulee jatkossa tapahtumaan. Tätä voi oikeastaan käyttää tilanteessa kuin tilanteessa. On tärkeää, että osalliset tulevat kuulluksi, mutta on tärkeää siirtää katsetta tulevaan ja siihen mitä tilanteesta voidaan oppia ja toimia jatkossa eri tavalla.
Positiivinen kasvatus toimintakulttuurina
Ajattelen, että nämä taidot ja kasvatuksen suunta on sellainen mihin meidän pitäisi pyrkiä. Mutta miten me voimme koko koulun tasolla päästä kohti näitä tavoitteita ja kasvua hyvinvoiviksi ihmisiksi? Miten me voimme tuoda parhaiten näiden taitojen oppimista kouluun? Mistä saamme oikeat sanat millä sanoitamme arkeamme yhteisistä arvoista käsin?
Positiivisen kasvatus antaa tähän hyvän kehyksen ja työvälineitä. Se antaa meille koulun aikuisilla tulokulman toisen kohtaamiseen ja vuorovaikutustilanteisiin. Voimme rakentaa koulukulttuuria, jossa voi ja ennen kaikkea saa kukoistaa. Kulttuuri sana tuleekin latinan sanasta ”colere”, joka tarkoittaa istuttamista ja kasvattamista (earth and grow, or cultivation and nurture). Jos haluamme kasvattaa hyvinvoivan puun, meidän tulee huolehtia, että maaperä mihin kylvämme, on hedelmällinen tälle. Huonosti voivaa puuta voimme hoitaa niin, että muokkaamme maaperää ja ympäristöä sille sopivaksi.
Tämän vuoksi onkin tärkeää, kun uutta toimintakulttuuria lähdetään rakentamaan, että maaperä eli yhteinen ymmärrys siitä miksi jotakin tehdään ja mitä sillä saavutetaan on hedelmällistä. Tämä on myös muutosjohtamisen keskeisiä kulmakiviä, joita avaan vielä tarkemmin tämän kirjoituksen lopussa.
Positiivinen kasvatus Kantvikin koulussa Kirkkonummella
Positiivinen kasvatus on meillä koulussa sateenvarjo, jonka alle mahtuu useita erilaisia lapsen kasvua tukevia kehyksiä. Positiivinen kasvatus on siis laajempi asia kuin positiivinen psykologia ja luonteenvahvuudet. Positiivinen kasvatus tarkoittaa meille ainakin näitä asioita:
arvopohja päivittäiselle toiminnalle ja koulun kehittämiselle
tulokulma, jolla kohtaamme toisemme koulun arjessa
tunne- ja vuorovaikutustaitojen harjoittelu
jokaisella on mahdollisuus toimia vahvuuksistaan käsin
sydämen sivistyksen eli tulevaisuuden taitojen harjoittelu
hyvinvoivat yksilöt – hyvinvoiva koulu
psykologisen turvallisuuden rakentaminen kouluun
Miten tätä kaikkea sitten toteutetaan koulun arjessa? Haluan alleviivata ensin, että tämä kaikki on sitä aivan tuttua asiaa mitä me teemme jo ihan joka päivä suomalaisissa kouluissa. Meille on ihan luontaista huomata hyviä asioita toisissamme.
Meille tähän työhön tuo työkaluja ja rakennetta mm. huomaa hyvä! -toimintamalli koko laajuudessaan. Olemme myös sertifioitu huomaa hyvä! -koulu.
Miten olemme päässeet siihen tilanteeseen, että meillä huomataan hyvää koko koulun laajuudessa? Aluksi me lähdimme arvoista liikkeelle. Lähdimme pohtimaan mitkä ovat ne vahvuudet, joiden kautta alamme pääasiassa arkeamme sanoittamaan ja mistä tulee meidän arvojemme selkäranka. Nostimme erityisesti esiin ystävällisyyden, itsesäätelyn ja sinnikkyyden. Seuraavaksi lähdimme näiden vahvuuksien ympärille rakentamaan vahvuustaitoja. Yhteisen työn päätteeksi meillä oli 11 vahvuustaitoa, jotka nostimme meidän "toimintaohjeiksi" – niin aikuisille kuin lapsillekin. Tässä muutama esimerkki näistä:
sinnikkyys: ”jatkan, vaikka esteitä tulisi vastaan”
ystävällisyys: ”autan, toisia kun siihen on mahdollisuus”
itsesäätely: ”kuuntelen ja keskityn, kun toinen puhuu”
Olemme ottaneet vahvuustaidot pysyviksi teemoiksi lukuvuoden aikana (ks. julisteet yllä). Esimerkiksi kouluvuoden alussa harjoittelemme itsesäätelyä ja loppulukuvuodesta tarvitaan jo sinnikkyyttä.
Kysymys on paljolti siitä, mitä me teemme niissä arjen pienissä hetkissä. Positiivisen kasvatuksen harjoittelu lähteekin ensin siitä, että pohdimme ja reflektoimme sitä, millaisia me itse olemme. Millaisia asioita me tuomme arjen kohtaamisiin ja vuorovaikutustilanteisiin? Positiiviseen kasvatukseen toimintakulttuurin käyttöön ottamisessa onkin tärkeä huomioida myös omat voimavarat ja jaksaminen. Tavoitteena on molemminpuolinen kukoistus. Kasvamme tähän yhdessä koko koulun mittakaavassa jokainen omista lähtökohdistaan. Olemme edelleen myös omia personnallisuuksiamme.
Tärkeää on myös uuden toimintakulttuurin käyttöönotossa sopiminen yhteisistä "minimeistä" eli mitä jokainen ainakin tekee. Jotkut voivat innostua ja lähteä tekemään enemmänkin, mutta yhteisten pelisääntöjen sopiminen on oleellista. Lähdetään kaikki liikkeelle ainakin jostain pienestä, tämän päälle voi kasvaa jotain suurempaa. Pienet askeleet on yleensä parempia kuin suuret harppaukset, näin kaikki pääsevät mukaan ja voivat kokea osallisuuden tunnetta.
Olemme huomaa hyvä koulu. Olemme kasvamassa yhdessä hyvän huomaavaksi porukaksi, joka osaa puhua yhteistä vahvuuskieltä. Harjoittelemme yhdessä niitä tärkeitä taitoja, jotka parantavat meidän yhteistä hyvinvointia, sekä kantavat meitä kaikkia pitkälle tulevaisuuteen.
Jatkamme hyvinvoivan, ratkaisukeskeisen ja positiivisen kasvatuksen koulun rakentamista. Meillä tämä hyvä työ alkaa jo näkyä käytävillä ja luokissa; tavassa millä puhumme ja kohtaamme. Parasta palautetta onkin ollut huoltajilta tulleet kommentit siitä, miten lapsen käytös ja tapa, jolla hän puhuu itsestään ja muista, on muuttunut. Myös hyvinvointimittareilla koulun aikuistenkin hyvinvointi on lisääntynyt.
Mikä tahansa arvopohja tai toimintamalli valitaankin koulun toimintaa ohjaamaan, on tärkeää kasvaa siihen yhdessä. Olemme panostaneet tähän yhteistä aikaa, koska yhdessä kasvaminen sitä tarvitsee. Tarvitsemme myös yhteistä innostumista ja yhdessä heittäytymistä eli rohkeutta tehdä yhdessä uutta. Kun tällaisella uudelle matkalle lähdetään, tulee kaikille olla tunne siitä, että olemme tässä yhdessä ja tämä on sellainen mihin me yhdessä uskomme. Hyvän ja toimivan tiimin tunnusmerkki onkin merkityksellisyyden kokeminen ja se, että me saamme yhdessä jotain hyvää aikaan. Tätä voi tukea mm. avoimuudella, yhteiselle työlle varatulla ajalla ja empaattisella johtamisella.
Positiivisen kasvatuksen toimintamallin jalkauttaminen muutosjohtamisen näkökulmasta
Lähdimme Kantvikin koulussa jalkauttamaan positiivisen pedagogiikan toimintamallia isommin syksyllä 2020. Tähän nivoutui myös hyvinvoinnin vuosikellon rakentaminen ja hyvinvoivan koulun kehittäminen koko henkilöstön laajuudessa. Olemme tällä hetkellä tilanteessa, jossa olemme onnistuneet skaalaamaan toimintamallia jo koulun ulkopuolellekin; koulun tiloissa toimivalla urheiluseuralla oli koko lukuvuoden käytössä samat yhteiseen arvopohjaan perustuvat vahvuudet hyvinvoinnin vuosikellon mukaisesti sekä lisäksi samat vahvuustaidot toiminnassaan. Lisäksi kehitimme huoltajayhteistyötä pilottien muodossa niin, että opetusryhmien oppilaspalaute tuli yhteisen työkalun avulla oppilaan kasvua tukien rakentavasta ja positiivisen kasvatuksen näkökulmasta. Haemme yhteistyön muodoilla ajatuksellisesti ja toiminnallisesti samaan suuntaa kasvattamista. Yhteisen kasvatustyön syventämistä.
Haluan lopuksi purkaa tätä muutosta tarkemmin prosessina ja analysoida onnistumisia ja haasteita muutosjohtamisen näkökulmasta.
Haluan kuitenkin ensin nostaa tärkeimmän asian muutosjohtamisessa esiin, joka myös itselle prosessissa vahvistui; johtaminen kohdistuu aina ihmisiin ja ihmiset toivat muutoksen agentteina. Muutosjohtaminen on siis aina ensisijassa ihmisten johtamista. Meillä ei oikeastaan ole mitään muuta niin keskeisiä muutoksen rakennuspalikoita kuin ihmiset.
Tässäkin meidän muutoksessa oli kyse muutosjohtamisesta useasta näkökulmasta. Ensinnäkin lähdimme tekemään strategista muutosta. Lähdimme ensin dialogisesti pohtimaan sitä, mihin kysymykseen koulun olisi tärkeää vastata tässä ajassa. Koska tunnistimme hyvinvointivajeen yhdeksi keskeisimmäksi haasteeksi, lähdimme asettamaan meidän strategian tavoitteita ja painopistettä hyvinvoinnin tukemisen ja rakenteistamisen suuntaan.
Toisaalta kyse oli myös toimintakulttuurin muutoksesta. Psykologisen turvallisuuden ja positiivisen pedagogiikan koulun rakentaminen lähtee uudenlaisista toimintatavoista oppimisen arjessa.
Kyseessä oli myös rakenteellinen muutos. Lähdimme lisäämään mm. henkilöstön yhteistyötä eli yhteisopettajuus oli lähtökohtana kaikelle toiminnalle. Yhdessä totesimme, ettei tässä talossa tarvitse tehdä jatkossa enää yksin töitä. Vahvistimme tiimirakennetta ja lisäsimme myös tiimien autonomiaa.
Kyse oli myös teknisestä muutoksesta sillä otimme käyttöön uusia digitaalisia järjestelmiä.
Kokoan lopuksi vielä neljä tärkeintä asiaa mitkä mielestäni tässä meidän onnistuneessa muutosprosessissa johti hyvälle polulle:
1. Sitoutuminen muutoksen on tärkeää:
On erittäin oleellista tuoda esiin miksi muutosta ollaan ylipäätään tekemässä. Muutosta ei pidä tehdä vain muutoksen vuoksi.
Koska muutosjohtamisessa on kysymys pitkälti ihmisten johtamisesta, tulee luoda merkitystä ja sitouttaa henkilöstöä yhteiseen muutoksen tarinaan.
Tavoitteet tulee olla myös selkeitä ja yhteisesti tunnustettavia.
Oleellista on myös se, että esimies ja johto on itse sitoutunut muutokseen. Toimeenpano, jalkauttaminen sekä implementointi ei toimi jos johto ei itse usko muutoksen tavoitteiden toteutumiseen tai muutoksen tarpeisiin.
2. On varmistettava tiedonkulku kaikissa tilanteissa:
Muutoksen johtamisessa tiedonkulku ei saa olla ikinä vain tiedottamista vaan aitoa dialogia.
Muutos aiheuttaa usein myös muutoksen pelkoa ja joskus vastarintaakin. Dialogisuus varmistaa, että asiantuntijaorganisaation ammattilaiset tulevat aidosti kuulluksi. Jokaisessa organisaatiossa on töissä todella fiksuja ihmisiä joilla on paljon hyvää sanottavaa ja annettavaa itse muutosprosessiin.
Prosessinkulun rinnalle nostaisin muutosjohtamisessa tunteenkulun. Muutosprosessissa on aina läsnä myös emotionaalinen ulottuvuus. Tämä tarkoittaa myös sitä, että osallisuus ei saa olla vain näennäistä. Ihmiset ja varsinkin asiantuntijaorganisaation ammattilaiset huomaavat jos joku "feikkaa" niin ihmiset sen kyllä huomaavat. Tämä johtaa hyvin nopeasti luottamuksen katoamiseen ja mitään ei enää tapahdu.
Ihmisten perustarpeisiin kuuluu tulla kuulluksi, tätä ei voi korostaa liikaa.
On tärkeää myös välttää tietotyhjiötä: vaikka ei olisi juuri siinä kotaa mitään uutta tietoa asiasta, sekin tulee sanoa. Tietotyhjiöt täyttyvät aina huhuilla ja spekuloinnilla. Tämä tuo kuvan henkilöstölle siitä, että asioita valmistellaan salassa tai suunta ei ole selvä.
3. Psykologisen turvallisuuden varmistaminen:
Ihmiset tarvitsevat muutoksen keskellä muutakin kuin faktatietoa eli muutoksessa on em. emotionaalinen ulottuvuus.
Henkilöstön tulee saada mahdollisuuksia pohtia "miten tämä vaikuttaa minun tulevaisuuteen tai työhön" tai "mitä jos en osaa, miten minuun suhtaudutaan".
Muutosjohtamisessa tarvitaan arvojohtamisen lisäksi myös paljon armojohtamista! Kun ollaan muutoksessa niin on tärkeää alusta saakka mennä organisaation arvojen mukaisessa suunnassa, mutta rakentaa armollisuutta niin henkilöstöä kuin itseään kohtaan.
4. Seuranta ja palkitseminen:
On seurattava mennäänkö kohti muutoksen tavoitetta. On siis pysähdyttävä ja tutkittava onko esim. tarvetta välitavoitteille.
On myös varmistettava, että kaikki pysyvät mukana.
Rakenteellisesti on myös luotava "yhteisiä minimejä" eli mitä velvoitetaan kaikkien tekevän.
Motivointi muutokseen on oleellista. Pohdittava miten esim. palkitaan onnistumisista. Muutoksessa itse prosessin kulkeminen yhdessä on tärkeää, ts. miten saadaan kaikki mukaan yhteiseen tarinaan ja kohti yhteisiä tavoitteita. Tässä myös johdon jalkautuminen muutoksen arkeen on oleellista.
Seurantaan liittyy myös mittareiden ja kriteereiden miettiminen kuntoon ennen prosessia - näin vältetään, ettei matkan aikana keksityistä mittareista ja kriteereistä tule oikeutuksia suunnan muutoksille. Tämä tietysti kytkeytyy siihen vahvaan arvo- ja strategiatyöhön eli ollaan varmoja valitusta suunnasta ja tavoitteista.
Uskoisin, että jokaisessa muutosprosessissa haasteena on muutoksen pelko. Tämä on ihmisille luontaista, koska on turvallisempaa pitää kiinni vanhasta - uusi pelottaa. Tarvitaan siis yhteistä jakamista ja rohkeuden luomista, tämä onnistuu esim. opettajien suhteen yhteisopettajuuden vahvistamisen kautta. On helpompi lähetä rohkeasti kohti uutta yhdessä. Epäonnistumisiin armollisesti suhtautuminen kasvattaa myös aina jotain uutta. Tätä kutsutaan myös oppimisprosessiksi. Dialogisuus muutosprosessissa vähentää muutoksen pelkoa. Organisaatiossa on myös henkilöstössä ns. lämpömittareita eli lukemalla signaaleja niiltä rohkeilta kriitikoilta, voi saada kuvaa myös siitä mitä tällä hetkellä tapahtuu tunnetasolla.
Lopuksi
Olen tässä kirjoituksessa yrittänyt avata toisaalta sitä toimintakulttuuria jota koulussa voidaan positiivisen kasvatuksen teemalla toteuttaa, mutta toisaalta sitä prosessia miten olemme päässet polulle kohti yhteistä tavoitetta yhteisessä suunnassa. Koska lähtökohtana on jokaisen koulun oma toimintakulttuuri, tarkoittaa se, että lopputulos näyttää joka tapauksessa aina jokseenkin erilaiselta riippuen yhteisöstä. Lisäksi kirjoituksessa ei ole lähdeviitteitä, koska kirjoitus on syntynyt enemmän tai vähemmän "yhdeltä istumalta" ja on enemmän kirjoittajan omaan näkökulmaan ja mielipiteisiin perustuva kuin tieteelliseksi ja täsmälliseksi kirjoitukseksi tarkoitettu. Toivon, että tätä myös näin luetaan. Toivon, että kirjoituksen lukeminen on herättänyt lukijassa ajatuksia, se on ollut myös suurelta osin tämän kirjoituksen tarkoitus.
-Jouni Koponen, Kantvikin koulun rehtori
